Kiitos kivusta!

Joulukuusi loistaa valoaan. Vatsa täynnä aamupuuroa. Pojat touhuavat joululahjalelujensa kanssa lattialla (tai no todellisuudessa pienempi heistä koittaa parhaansa mukaan antaa oman jälkensä tähän tekstiin). Luen Raamattua, ja koitan saada ajatuksiani kokoon. Kovin usein ne palaavat pohtimaan sitä, miten nyt on nukuttu, ja miksi taas piti ottaa lisää nukahtamislääkettä, että nukahdin. Miten käy tänään illalla? Jokainen uniongelmainen ymmärtää nämä pohtimiset. 

Kuten aiemminkin olen kirjoittanut, olen ollut välillä niin kovin kateellinen niille, joilla ei ole mitään ongelmia unen kanssa. Tuntuu, ettei heillä sitten paljon mitään ongelmia olekaan, kun kerta saavat nukkua yönsä rauhassa. Sitten olen pohtinut, miksi olen sallinut itselleni tällaisia ongelmia; siis miksi sallin asian olla niin kovin ison ajatuksissani. Syytän itseäni, ja kierre on valmis. Pyörin sängyssä, otan lääkkeen, nukahdan, herään ja syytän itseäni.

Nyt vähitellen olen oppinut hyväksyntää. Voi miten vaikeaa se onkaan, mutta kiitos ja hyväksyntä on ainoa tie vapauteen; joskin mutkainen ja kuoppainen tie. Olen ymmärtänyt, että jokaisella todella on omat kipunsa ja taakkansa. Ei täällä kukaan pääse mitenkään helpolla, ja itse asiassa kivussa ja kivun kautta oppii monia asioita. Tänään luin Heprealaiskirjeestä:

    Koska hän (Jeesus) oli itse kärsinyt ja ollut kiusattu, hän voi itse auttaa kiusattuja. (2:18)

Sitten, itse asiassa ongelmani on hyvin hyvin pieni. Pääni sisässä teen vaan siitä niin kovin ison, mutta siitäkin olen oppinut kiittämään. Ymmärrän nyt hyvin paljon enemmän niitä, joilla on jokin mielenterveysongelma. Kun mieli saa vallan, se todella saa vallan. Oma minä uskoo, mitä mieli sanoo. Kun se sanoo, että nyt on todella iso hätä, niin sitä uskoo, että nyt on katastrofi lähellä. Siksi on ollut hyvä oppia etäisyyttä omiin tunteisiin ja ajatuksiin. Itse asiassa niin monet asiat on niin todella hyvin! 

Tässä hetkessä kiitän. Otan vastaan myös negatiiviset tunteeni ja ajatukseni: pettymyksen, epäilyn ja itsesyytökset. Annan anteeksi ne itselleni, ja päästän niistä irti. Jos ne pyrkivät tulemaan uudelleen, kiitän ajatuksistani, ja taas päästän ne. Kymmeniä ja satoja kertoja. Nauran lasten kanssa, ja suuntaan mieleni hyvään - jälleen! Huh, mitä ajatuksien oravanpyörää! Elämä on. 

Mutta tiedättekö, mikä totuus on mahtava:

Toimitettuaan puhdistuksen synneistä 

hän on asettunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa. 

Joulun Herra, Jeesus, astui tähän maailmaan Marian kohdusta, ja suoritti puhdistuksen synneistä. Pääsiäisen pelastusteon ja helatorstain taivaaseenastumisen jälkeen hän asettui Majesteetiin (siis Kaikkivaltiaan Jumalan) oikealle puolelle. Nyt Hänellä on kaikki valta. Hänessä Elämä on. 

Tunne täysillä!

Olen viime päivinä miettinyt kovasti tunne-elämää, nyt kun itsellä taas tietyt tunteet meinaavat hallita elämää. 

Olen kovasti pohtinut, miksi joku tietty tunne valtaa, ja miten tunteita hallitaan. Miksi tunteet ovat niin kokonaisvaltaisia, ja miksi ne määrittävät niin paljon sitä, millaista elämää elää? Miksi tunteita on positiivisia ja negatiivisia; ikäänkuin valmiiksi jaoteltu niin, että positiiviset on parempia, negatiiviset huonompia? Odotan iloa, onnea, pirteyttä, innokkuutta, tarmokkuutta, rohkeutta. Kaikkoan surua, ikävää, pelkoa, vihaa ja väsymystä. Tietenkin näin, koska nämä jälkimmäiset saavat 
kehoni hälytystilaan, enkä pidä siitä. 

Jumalahan on luonut kaikki tunteet. Ongelma tulee siitä, kun taistelen jotain pahaa tunnetta vastaan. Parempi olisi ottaa jokainen tunne vastaan, eikä vältellä. Tällöin mieli ei joutuisi kamppailemaan niin kovasti. Siitä taistelusta ja kamppailusta syntyy tuo paha olo, jota ihminen välttelee monin monin eri keinoin.

Miten tämä sitten tehdään? Tätä juuri opettelen, ja voin sanoa, että ei totisesti ole helppoa, ei. Väittäisin, että olisi helpompaa, jos pelkäisin sosiaalisia tilanteita tai pimeää. Voisin karaista itseäni vähitellen hyväksymällä tunteet. Tuo yöpelkoni on vaikeampaa (näin siis MINÄ ajattelen), koska kohtaan tuon yön päivittäin. Jos annan vaan pelon ja jännityksen tulla, eikä se lähdekään, valvon, ja siitä taas ei hyvää seuraa. Tämä nyt on kuitenkin minun taakkani, ja minä kamppailen juuri sen kanssa, ja opettelen näitä tunteita kohtaamaan - siitä huolimatta, että riskinä on iso väsymys ja muut oireet.

Niin, miten siis kohtaan pelon enkä vältä sitä? Miten erottaa itse tunne ja sen välttelystä nouseva tunne? Jos jollakulla on tähän vastauksia, niin olen korvana! :D Yhtenä keinona on läsnäolo hetkessä, siis se, että antaa sen tunteen olla, ja elää silti hetkessä kaikilla aisteilla. Tätäkin on siis todella opeteltava toistaen ja toistaen ja toistaen ja toistaen. Se ei todellakaan - ainakaan tällaisella syvällä tunne-elämässä elävällä - ole nopeaa ja helppoa. Olen vasta ihan alussa, todella alussa. 

Toisena keinona on opetella sitä, että antaa tunteiden ja ajatusten tulla ja mennä. On paljon erilaisia keinoja huomioida ne, mutta sitten taas huomion jälkeen kääntää ajatukset tähän hetkeen, jossa masennus ja ahdistus eivät niin viihdy. Ongelmanahan on usein se, että jumittaa johonkin ajatukseen. Ajatukset ja tunteet eivät itsessään ole vääriä, pahoja tai huonoja. Pointtina on se, mitä teemme tuolle ajatukselle ja tunteelle. Nyt, kun kirjoitan tätä, ymmärrän taas tuon asian, mutta arvaatteko ollenkaan, miten vaikeaa se käytännössä on toteuttaa? :D

Lapset!

 Istun koulun ruokalassa. 

Nämä lapset! 

Voi, miten ne on niin voimaannuttavia! 

Kotona odottaa omat lapset, ja vaikka he verottavat, niin kyllä he antavatkin!

Voi miten rakastan tätä työtä, rakastan olla äiti, rakastan saada olla lasten kanssa tekemisissä.

Ilo, aitous, itkut, kaverisotkut, hauskat läpät, onnistumiset ja epäonnistumiset, tsemppaus, suorat sanat...<3

Olen kiitollinen lapsista.

Vaikeaa

Olen vihainen. Olen peloissani. Olen katkera. Itken.

En osaa auttaa itseäni. Miksei Jeesus auta? Miksi tämä on nyt niin kovaa?

Ja samalla tiedän, että ihmiset on selvinneet paljon pahemmastakin kuin unettomuus; on sotaa, vainoa, kuolemaa. Ei, eihän tämä ole mitään siihen verrattuna, mutta tämä on oma sotani.

Kuka kertoo, miten nyt pääsisin tästä yli? Kun katson kelloa yöllä, se on 4.35, ja sitten alkaa taistelu jännitystä vastaan, enkä voita sitä. Koitin myös olla taistelematta, koska se voisi olla keino. Se vaan on kovin vaikeaa, kun inhoaa sitä tunnetta.

Olen niin väsynyt, ja samalla elämänjanoinen. Tahtoni elää tämän kivun kanssa on isompi, mutta en vaan jaksaisi tätä ainaista väsymystä. Joku toinen kipu voisi olla helpompi, jos siihen vaikka ei liittyisi tämä väsymys. Vai olisiko sittenkään helpompi? Miksi ylipäätään pitää olla joku kipu?

Hän oli...kipujen mies, sairauden tuttava...

Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen...

Rangaistus oli hänen päällää, että meillä olisi rauha, 

ja hänen haavojensa kautta meidän on parannettu.

(Otteita Jesajan luvusta 53)

Parasta on rauha Jumalan kanssa. Siinä rauhassa elän, ja odotan. Odotan Herraa. Kuinka kauan vielä...

Äärirajoilla

Nyt mennään taas hieman äärirajoilla oman jaksamisen kanssa. On liian monta yötä takana, kun aamuyöllä ei enää olekaan saanut unta. Jännitys on tullut, enkä ole löytänyt jännitykseen keinoja.

Taaskin Jumalan Sana lohduttaa minua. 

    Me riemuitsemme jopa ahdingosta, 

sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, 

kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta 

ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 

Eikä toivo ole turha, 

sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme, 

antamalla meille Pyhän Hengen. 

Room. 5:3-5

Luther kuulemma pilkkasi omaa ahdistustaan esittämällä sille kysymyksiä: "Etkö parempaan pysty? Tässäkö sinun voimasi olikin? Miksi olen sinua pelännyt - ethän kykene mihinkään!"

Tule kipu, ole ja mene.

"Kai sitten käskemättä lähdet, kun kutsumatta tulit."

Mikä onkaan sinun kipusi? Minkä asian kanssa sinä kamppailet? Muista Raamatun lohdutus, vaikka tuntuisi miltä. 

Tunnustan

En sano, että tämä olisi jotenkin helppoa; elää määrätietoisesti valiten hyvän, oikean ja puhtaan, olla antamatta ajatustensa vallata. 

Ei totisesti ole. Kompastun ja kompuroin. Taas valitsen oikean, ja taas kompastun.

Olen nyt taas muutaman kerran viikossa herännyt aamuyöstä (esim. esikoisen itkuun) enkä ole sitten enää saanut unta. Väsy olisi kova, mutta kroppa on niin jännittynyt, etten saa enää rauhoitettua itseä uneen. Jännittää, ärsyttää, turhauttaa. Edistymisaskel on kuitenkin siinä, että en enää anna sen vaikuttaa yhtä paljoa minuun. Tottakai se vaikuttaa, sillä olen sen päivän aivan tuhottoman väsynyt, ja  taas vaikuttaa mieleeni. Nyt osaan kuitenkin jonkun verran pysäyttää mieleni sanakoetta, tai ainakin hiljentää sitä vähäsen, siis inasen. Huh, pitkä on tämä oppikoulu. Näinä päivinä Jeesus kuitenkin yleensä tavalla tai toisella saa minut nousemaan. Muistan Sanankohtia tai aiemmin tänne kirjoittamiani "viisauksia". 

Tunnustan, että olisi silti hienoa olla pirteä.

Tunnustan, että ärsyttää ihan sikana.

Tunnustan, että pelkään ihan jo fyysisenkin terveyteni puolesta, kun jännitän, pelkään ja nukun liian vähän.

Tunnustan, että joskus (tai no usein) olen kateellinen niille, joilla ei ole mitään ongelmaa nukkumisen kanssa.

Tunnustan, että tämä on vaikea tie, mutta minulla ei ole vaihtoehtoa, jos tahdon ELÄÄ.

Hyväksyn

Hyväksyn sen, että olen tällainen ihminen.

Hyväksyn sen, että opin ja etenen hitaasti.

Hyväksyn sen, että en ehkä koskaan tässä elämässä pääse unijännityksestäni.

Hyväksyn sen, että nukun välillä vähemmän.

Hyväksyn sen, että henkiset voimavarani ovat vähäisemmät kuin monella muilla.

Hyväksyn sen, että tarvitsen välillä pysähtymistä ja lepoa.

Hyväksyn sen, että on tässä ja nyt.

Hyväksyn sen, etten voi tietää huomisesta ja tulevaisuudesta.

Hyväksyn sen, etten voi enkä pysty tehdä kaikkea sitä, mitä haluaisin.

Hyväksyn sen, ettei minun tarvitsekaan kyetä kaikkeen, mihin haluaisin.

Hyväksyn sen, että en pysty nyt lähteä kuntavaaleihin ehdokkaaksi.

Hyväksyn sen, etten pysty täyttää kaikkia ihmisten toiveita.

Hyväksyn sen, että välillä väsyttää.

Hyväksyn sen, että minulla on tällaiset vahvuudet ja tällaiset heikkoudet.

Hyväksyn sen, että elämässä on nähtävä vaivaa.

Hyväksyn sen, että elämäni on Jumalan käsissä.

Hyväksyn sen, että hyväksyminen on tie ulos mieleni lukoista.

Suuntaa ajatukset hyvään!

Nyt puhutaan paljon positiivisesta psykologiasta, jossa ihmisen hyvinvointia lisätään muun muassa kiitollisuuden ja hyviin asioihin keskittymisen avulla. Se ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö. Meidät luoneena Jumala on sen jo alusta asti tietenkin tiennyt. Siksi Hän tuo Sanassaan paljon esille ilon, kiitoksen ja tyytyväisyyden merkitystä. 

Olen lukenut viime aikoina Paavalin lyhyempiä kirjeitä (kirjeet Galatalaisille, Efesolaisille, Filippiläisille ja Kolossalaisille). Niistä eritoten Filippiläiskirje korostaa tuota iloa Herrassa, ja yleensä paras kohta minulle on kehoitus iloita aina Herrassa ja olla murehtimatta (Fil.4:4-7). Nyt kirjeestä kuitenkin nousi noita tuttuja kehotuksia seuraava kehotus:

 ...ja vielä veljet, kaikki,

mikä on totta, 

mikä kunnioitettavaa, 

mikä oikeaa, 

mikä puhdasta, 

mikä rakastettavaa, 

mikä hyvältä kuuluvaa, 

jos on jokin avu 

ja jos on jotakin kiitettävää, 

    sitä ajatelkaa. (Fil.4:8)

Olen miettinyt, miksi Jumala ei vaan ota minulta murhehtimista pois ja täytä minua ihmeellisesti rauhallaan. Olen ajatellut, että jos vaan tosi kovasti jaksaisin rukoilla, luottaa ja uskoa, niin ehkä se häipyy. Toki tällaisia yliluonnollisia hetkiä saa toivoa ja saattaa tullakin, mutta sitten taas tuo taivashetki laimenee, ja arki tulee takaisin. Olen viime aikoina alkanut löytää Raamatusta kuitenkin toisenlaista viestiä, kuin mitä nuo aikaisemmat ajatukseni ovat olleet. Raamattu itse asiassa antaa meille uskoville aika paljon kehotuksia myös mielen alueelle, ei vain kehotuksia hyviin tekoihin, antamiseen liittyen tai seurakunnassa palvelemiseen. Jumala tietää, millaista tekoa olemme ja miten helposti katsomme itseemme ja lannistumme. Siispä Hän tahtoo auttaa meitä antamalla meille keinoja Hänen tuntemisensa lisääntymiseen ja niin myös luottavaisempaan ja toivekkaaseempaan mieleen, mikä taas lisää meidän yleishyvinvointia. 

Tuo yllä oleva jae on yksi tällainen suuntaviitta ja keino. Voimme suunnata ajatuksiamme (ja toki puheitamme) hyvään. Olen huomannut, että valitukseni on nyt tullut tieni päähän. Minua ei auta enää se, että vuodatan rukousvihossa ongelmani tai kirjoittaisin tähän blogiin valituksiani, vaan nyt tarvitsen toisia keinoja. En väitä, etteikö tuollaisiakin tarvita, mutta nyt itse tarvitsen nimenomaan kiitosta, iloa, rentoutta, vapautta, puhtautta ja hyvyyttä. Siispä tahdon ottaa ohjenuorakseni tuon. Minulla on tapana tehdä monista asioista itselleni lakia (siis sellaista orjuuttavaa pakkopullaa), mutta tästä sellaista on vaikea tehdä.

Kun Jumala meille kehotuksia antaa, Hän tietää, ettemme niihin itsessämme kykene. Voi miten pystyisinkään ajattelemaan puhtautta ja hyvyyttä, kun olen kuitenkin syntinen. Jumala ei jätä meitä yksin, vaan antoi Pyhän Henkensä avuksi tähän hommaan! 

Think Him, His Words and all His gifts!

Puethan minut ylistyksen viittaan

Esra luki kansalle Mooseksen lain kirjaa (siis niistä samoja kirjoituksia, joita me luemme Raamatusta). Nehemian kirjan luvussa 8 kerrotaan, miten luettu vaikutti:

• Kaikki läsnäolevat näet itkivät kuullessaan, mitä laissa sanottiin. (jae 9)
• Niin koko kansa juhli...ja vietti suurta ilojuhlaa. He olivat ymmärtäneet, mitä heille oli julistettu. (jae 12)

Vielä Esra kehotti: Onhan tämä päivä meidän Herrallemme pyhitetty. Älkää olko murheellisia, sillä ilo Herrassa on teidän voimanne. (jae 10)

Sanan (=Raamatun) lukeminen ja sen ymmärtäminen tuo siis sekä itkun ja ilon. Tarvitsen kumpaakin. Tarvitsen sitä, että Sana sattuu. Siis sitä, että tajuan, että olen syntinen ja että Jeesukseen uskovanakin laiminlyön Hänen kehotuksiaan. Sitten tarvitsen sitä iloa - voi, miten sitä kaipaankaan! Tahdon tajuta armon ja kaiken tämän ihmeellisyyden, että saan olla Jumalan lapsi. Mitä kaikkea lahjoja siihen sisältyykään!

Rukoukseni on (Jes. 61:3): Anna meille iloöljyä murheen sijaan ja ylistyksen viitta masentuneen hengen sijaan!

Olen miettinyt erilaisia keinoja lisätä iloa, mutta tajuan myös, etten sitä voi ammentaa itsestäni, vaan juurikin siitä samasta, mistä Esran ja Nehemian aikana ammennettiin: Jumalasta ja Hänen Sanastaan. Toki voin ohjata itsekin mieltäni näkemään Hänen lahjojaan kaiken sen muun aikaa, kun en lue Raamattua. Olenkin alkanut pitää kiitosvihkoa keittiön ikkunalla. Voin siihen aina muistaissani laittaa kiitosaiheita, ja näin kouluttaa mieltäni näkemään hyvää. Sitä hyvää, mikä kaikki tulee Herralta. 

Tässä muutamia esimerkkejä kiitosvihosta:

• Koti-ilta
• Kirpsakka, kaunis ilma
• Tiskikone pesee tiskit
• Helpottava itku
• On vapaapäivä
• En tullutkaan kipeäksi
• Suht siisti koti

Tässä muutamia Jumalan lahjoja, joita viime päivinä on noussut Raamatusta: 

• Voittopalkinto (Fil.3:14)
• Vanhurskaus (Fil 3:9)
• Saamme pukeutua sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen,  sävyisyyteen, kärsivällisyyteen ja ennen kaikkea rakkauteen. (Kol.3:12-14)
• Kristuksen rauha (Kol.3:15)
• Kristuksen Sana (=Raamattu) (Kol.3:16)
• Hengen hedelmä: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensä hillitseminen (Gal 5:22)
• Kristus asuu meissä. (Ef. 3:17)

Ilo Herrassa on meidän väkevyytemme! Iloa päivään!

Näe Näkymätön!

Tahdon nähdä Näkymättömän

 "Uskossa hän (Mooses) lähti Egyptistä pelkäämättä kuninkaan vihaa. Ikään kuin nähden Näkymättömän hän kesti." Hepr.11:27

Heprealaiskirjeen luvussa 11 esitellään meille uskon esikuvia. Minua puhuttelee, ettei heidän uskossaan ollut kyse omasta voimasta, vaan Jumalan suuruudesta. Jumalan suuruus ja luottaminen siihen antoi heille voimaa jaksaa, vaikkeivat he nähneet, tunteneet ja kuulleet kokoaikaa Jumalan läsnäoloa.  He TIESIVÄT, että Jumalan kyllä toteuttaa lupauksensa, ja vaikkeivat aina olisi pysyneet tässä tietoisuudessa, siltikin Jumala toteutti lupauksensa. Jumala on niin erilainen kuin me, jotka niin mielellämme mittaisimme uskon vahvuuden omien tunteidemme mukaan. Toki itse kovasti rohkaistun, jos koen vahvasti, että nyt minua kuullaan ja nyt todella uskon, mitä rukoilen. 

Mielestäni tuo yllä oleva kohta on mahtava. Miten voisimme nähdä Näkymättömän? Näkymätön tulee meille näkyväksi niin monella tapaa. Onhan meillä näkyvä Sana, jota saan kuulla ja nähdä. Uskomatonta! Lisäksi saan aina ehtoollisessa näkyvästi, tuntuvasti ja maistuvasti Näkymätöntä - vieläpä yhdistettynä kuultavaan Sanaan: Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Näiden varmojen kanavien lisäksi voin myös päivän mittaan muistuttaa itseäni, että Näkymätön on kokoajan kanssani. Voin ympäröidä itseni asioilla, jotka muistuttavat asiasta: risti kaulassa, ruokarukoukset, Raamatunlauseita seinällä, ristinmerkin tekeminen ja mikä tahansa muu, mikä voisi muistuttaa Hänestä. Tämä siksi, että minä kestäisin, ei siksi, että pelastuisin. Siihen riittää yksin usko ja kaste, mutta tarvitsen niin kovin usein muistutusta Näkymättömästä, että tahdon näitä keinoja käyttää - jotta kestäisin. 

Iloa ja vapautta

Tämän blogin nimi on Iloon ja vapauteen. Olen ollut jo monta vuotta negatiivisten ajatusteni ja tunteideni vanki. Pelot, jännitys, murheet, stressi ja ongelmakeskeisyys määrittävät päiviäni, vaikka kuinka tahdon elää, nauttia ja iloita. Tahdonko tarpeeksi? Miksi en muutu? Miksi en saa positiivisuutta voittamaan?

Tänä aamuna Raamattua lukiessa tajusin, etten sitä omassa voimassani saakaan, enkä saa sitä sillä, että yritän kovasti. Yritän kovasti kääntää ajatukseni murheen tullessa, mutta en onnistu. Ajatukseni palasivat tähän blogiin. Olen yrittänyt aloittaa tätä monesti, mutta aina se jää. Tämän tarkoitus oli aluksi, että pohtisin ongelmiani täällä, mutta neljän vuoden aikana olen huomannut, ettei ongelmien analysointi ja pohtiminen oikeastaan auta. Olen käynyt psykoterapiassa, ja saanut siitä nyt hyviä keinoja ongelmien käsittelyyn. Tarvitsen nyt lisää Jumalaa, tarvitsen iloa, tarvitsen luottamusta, Henkeä! Millä muulla saan sitä kuin Raamatun Sanalla, seurakunnalla, ehtoollisella ja rukouksella? Tässä blogissa ajattelin keskittyä siis siihen kaikkeen HYVÄÄN, mitä Jumala minulle ja meille on antanut. Mikään muu ei nosta minua negatiivisuudesta kuin se, että YMPÄRÖIN itseni TOTUUDELLA. Mitä kaikkea mahtavaa onkaan Jumalan Sanassa ja lupauksissa. Tahdon myös nähdä kaiken sen hyvän, mitä on ympärillä, Jumalan luomassa maailmassa - mikä tulee ilmi kaikessa heikkoudessakin.

Ajattelin pyrkiä siis kirjoittamaan siitä, mitä asioita oivallan Raamatun äärellä ja Hänen luomakuntaansa seuraillen. Katsotaan, miten onnistun.

Päivitystä 2020

Torstai-ilta 30.7.2020

En aio enää antaa sille valtaa. Se ei enää määritä minua. Se kuiskii, se koittaa muistuttaa itsestään, mutta päivä päivältä se vähenee. Sen valta vähenee. Se ei saa otetta. Vaikka se välillä on voimakkaampi, välillä ikäänkuin taas tulisi, se ei todellisuudessa saa otetta. Se ei määrää, miten nukun. Se ei määrää, mitä teen. Se ei määrää, mitä jaksan ja mitä en. Se ei määrää minua elämään sen ehdoilla. En suostu sen ehtoihin. Minä tahdon tehdä, kuten arvoihini sopii. Olisi eri asia, jos se olisi ystävällinen ja lempeä ja minulle hyvä, mutta se on vaan haitaksi, ja melkein pilasi minut. Antaa nyt sellaiselle typeryydelle valta. Soimaan itseäni, että edes annoin vallan, mutta olen myös päättänyt antaa anteeksi itselleni. Se oli murtumispisteeni, jonka oli tultava. Miksi meninkin laulamaan Herzin laulua: Vie minut murtumapisteeseen, uuden elämän risteykseen. Minä tahdon, minä tahdon olla vapaa. 

Olla vapaa on todellakin unelmani ja toiveeni. Nyt olo on paljon toiveikkaampi. Tiedän olevani nyt jo paremmalla puolella. Tämä tie on vain tuskaisen pitkä, mutta ei ole vaihtoehtoa. Voin joko jäädä vanhaan, katkeroitua, pelätä, jännittää, jatkaa samaa tappavaa rataa, tai voin muuttua, askel kerrallaan. Voin elää jo nyt uutta, ja valita joka päivä sen uudestaan. Palata takaisin joka päivä sille tielle, missä keskityn, olen läsnä, elän, kiitän, hyväksyn, kyseenalaistan vanhat ajatusmallit ja opettelen ajattelemaan uudella tavalla. Paluuta vanhaan ei ole. En kuitenkaan omassa voimassani pysty tähän, vaan joka ikinen hetki elän ja hengitän itse Elämää. Se Elämä on Jeesus Kristus. Hän on elämäni alku ja loppu. Hänessä voin kaiken, koska Hän minua vahvistaa. 

Ole pelko, ole jännitys. Jeesus on voimakkaampi, eikä teillä ole enää valtaa minuun. Aamen. 

Missä kuolema voitettiin, minun velkani maksettiin. Viekää minut murtumapisteeseen.