Uusi sivu on aennut

Ihana syksyinen ilma. Yksi on töissä, yksi viskarissa, yksi kerhossa ja yksi syö sydänmuroja lattialta. Minä taas halusin hieman avata mieltäni. Katselen aina välillä ulos kauneuteen ja hörpin kahvia. Kaikki on hyvin, vaikka mieli meinaa todistaa välillä muuta. Olen oppinut todella paljon viimeisen kuukauden aikana, ja mistäs muusta kuin kestoaiheesta: unesta ja unettomuudesta. Nyt koen, että muutos on alkanut. Löysin nimittäin jotain, mikä oikeasti voi auttaa. Tähän mennessä olen epätoivoisesti etsinyt, miettinyt, tuskaillut, märehtinyt, pelännyt, jännittänyt, RUKOILLUT, pettynyt. Englannin kielen verbi struggle (kamppailu) kuvaa täydellisesti sitä tilaa. Sitä se on totisesti ollut. Mieleni on ollut välillä ihan sairaan lujilla, ja koko kesän se on ollut tosi lujilla sisäisen kamppailun tähden. Välillä se on ilmennyt fyysisesti, välillä syvenevänä ahdistuksena. 

Muistan elokuisen päivän, kun kuulin kahdesta rukousvastauksesta. Olin iloinen, ja samalla surullinen: Milloin on minun vuoro? Milloin Jumala autat minua tässä? Miksi koko avioliiton alun ja pikkulapsiajan minun pitää tuhlata energiaa tähän ongelmaan ja olla väsynyt? Olisinkin väsynyt vain lasten tähden!

Sitten selailin Facebookin Nuku paremmin-ryhmää, ja yksi kommentti auttoi minua tekemään löydön: Daniel Erichsenin The Sleep Coach Schoolin Youtube-kanavan. Uskon, että se oli rukousvastaus. Se oli jotain uutta ja erilaista. Ensimmäistä kertaa joku kertoi, mistä on kyse, ja asia on hyvin yksinkertainen. Syy on VALVOMISEN PELKO. Pelkään yli kaiken valvomista, ja siitä on tullut uhka. Myös ratkaisu kerrottiin. Sekin on yksinkertainen. Kouluta mielesi siihen, ettei valvominen olekaan uhka, ja lopulta alat nukkua, kun valvominen ei ole uhka. Ihan näin yksinkertaistahan se ei ole, ja kun on viisi vuotta kouluttanut mieltään siihen, että valvominen on hirveä uhka, jota pitää pelätä, vie se kauan aikaa ennekuin mieleni oppii siitä pois. 

Olen kuitenkin päässyt muun muassa seuraavien ajatusten avulla eteenpäin:

• Valvominen ei ole vaarallista. Tähän mennessä mielessäni on ollut vaan ne kaikki uhkakuvat siitä, miten valvomiseni saa aikaan sydänoireita, Alzheimerin tautia tai sokeritautia. Kanavalla kuitenkin kumotaan valvomisen suora yhteys sairauksiin. Se helpottaa huomattavasti asiaa! Jos valvominen ei ole vaarallista, miksi pelkään sitä. Toki valvominen lisää muisti- ja keskittymisvaikeuksia, päänsärkyjä, kolotuksia, hermostuneisuutta yms., mutta se ei ole kuolemanvakavaa. Inhoan edelleen väsymystä ja tukkoista oloa, mutta se on vain se olo.

• Minun ei tarvitse tehdä mitään uneni eteen. Kaikki, mitä yritän tehdä uneni eteen, itse asiassa lisää unettomuutta, koska se tuo mukanaan paineen: Tämän avulla minä nukun. Siispä kaikki mahdolliset yritykset auttaa unta ei oikeasti auta. Mikäli nuo samat asiat rentouttaa ja saa ajatuksia unesta pois, ne voivat todella auttaa, mutta vain siksi, koska nautit siitä. Ei siksi, että koitat saada unen sen avulla. Tämäkin helpotti! Ei tarvitse miettiä, että mitä jos oikein harjoittelisin rentoutuksia, niin lopulta ne auttaisivat. Se kuulostaa niin työläältä. Vapauttavampaa on olla yrittämättä yhtään mitään.

• Olet normaali. Tämä on yksi isommista asioista, jotka helpotti minua. On normaalia, että unesta tekee tällaisen ongelman ja miljoona sivuongelmaa samaan aiheeseen liittyen. Kun siitä tulee uhka, pelkokeskus muistaa sen, ja ongelma vain kasvaa. Tärkeintä olisi saada vakuutettua itselle, että oikeasti ei ole mitään pelättävää. 

• Tärkeintä ei ole nukutut tunnit, vaan miten suhtaudut uneen. Olen analysoinut ahkerasti aamuisin: Milloin nukahdin? Miten nukuin? Heräsinkö monesti? Valvoinko? Otinko lisää lääkettä? Unettoman ongelmana onkin tuo mittaaminen, mutta se mittaaminen lisää paineita. Nyt olisikin tärkeää vaihtaa näkökulmaa: Aamulla voisi analysoida, miten lempeä ja hyvä olit itsellesi yöllä? Olitko myötätuntoinen, vaikka valvoitkin? Olitko kiltti itsellesi, etkö soimannut itseäsi? Ja vaikka soimasitkin, selvisit siitä.

• Keskisty kaikkeen siihen, mikä on hyvää ja mikä pitää sinut kiinni elämässä. Toisin sanoen anna uniajatuksille mahdollisimman vähän polttoainetta. Mitä enemmän luet ja puhut unesta, sitä enemmän se saa valtaa tilaa ajatuksissa. Kaikki märehtiminen unen ympärillä lisää ongelmaa. Sen sijaan tee kivoja asioita, keskityä kaikkeen muuhun. Tee se lomamatka, jota et kyennyt tehdä univaikeutesi takia. Mene salille, vaikka alla olisi huono yö.

Oikeasti käytännössä tämä on aika vaikeaa. Kun olet viisi vuotta pelännyt iltoja, öitä, aikaisia aamuja, seuraavia sumuisia päiviä, niin miten lakata yhtäkkiä pelkäämästä? Tie ei olekaan helppo eikä helpotus odota vielä nurkan takana, mutta uskon, että vähitellen saan koulutettua mieltäni ja rauhoitettua pelkokeskusta. Unettomien suurin ongelma on hyperarousalty, ylikiihtyneisyys, ylivirittyneisyys, joka syntyy paineesta, jännityksestä ja pelosta. Siihen ei ole muuta keinoa kuin tehdä jotain, mistä nauttii, koittaa puhua itselleen lempeästi ja luottaa omaan kroppaan, että uni kyllä jossain vaiheessa voittaa. Pelolle en nyt voi mitään. Voi myös muistuttaa, että todellisuudessa ei ole mitään pelättävää. 

Olen jo päässyt askeleita eteenpäin. Sitten taas pelko valtaa enemmän. 

Se on osa tätä prosessia, mutta nyt tiedän, että minulla on toivoa.

Välillä koen hitusen vapauden tunnetta. Ripaus tunteesta, jota tunnet tällaisen maiseman edessä. Tuuli tuivertaa kasvoja, edessä on avaraa.

Huonojen päivien tsekkipiste

Huonoja öitä tulee, ja sen jälkeen tuppaa usein valitettavasti olemaan vaikeita päiviä - erityisesti henkisesti. Se on varma. Se on oikeastaan varmin asia tässä unijutussa. Tulee pelkoja, tulee ajatuksia, tulee jännityksiä, tulee huolia ja unihuolia. Silloin on pidettävä muistissa monia oppeja, jotka olen oppinut vuosien varrella ja erityisesti nyt neurocycle-sovelluksen aikana (ks. https://www.neurocycle.app/). Näitä voi soveltaa murheeseen kuin murheeseen:

• What you think most grows --> ajattelun voima on todella suuri! Se on minun suurin vastustajani, eli se on kesytettävä ja koulutettava. En pääse mihinkään peloistani ja ajatuksistani. Ekan huonon yön jälkeen alkaa ajatuskehä: taas se iskee, ja useimmiten seuraava yö todella meneekin huonosti, koska olen valmiiksi sitä jännittänyt koko edellisen päivän. Sitten siihen taas tottuu, ja kierteen voi katkaista. Kun saan päähäni sen, että tämä on vain hetki, ja että taas tulee parempia aikoja, selviän nopeammin ja paremmin.

• Yksi negatiivinen ajatus tarvitsee kolme positiivista ajatusta, jotta se negatiivinen "kumotaan". Tämä on tärkeää eritoten niinä päivinä, kun mieli on täynnä seuraavanlaisia negatiivisia ajatuksia: "En pääse tästä ikinä." "My life sucks." "Miksi juuri minä?" "Joudun aina tähän samaan pisteeseen." "Vihaan itseäni tämän ongelman takia." Nämä ajatukset kertovat valetta, että olen yhtä kuin ongelmani, ja niinpä en pääsekään eteenpäin. Siispä, kun on vaikea päivä, sitä hanakammin on muutettava ajatuksia positiiviseksi, koska ne on tosimpia kuin negatiiviset ja ne parantavat minun aivoja parempaan suuntaan. Se antaa voimaa kestää väsymystä, voimaa olla sinnikäs. Voimaa jaksaa nähdä hyvät asiat.

•  Pidä yllä visiota ja unelmaa tulevaisuudesta: Jonain päivänä pääsen unettoman identiteetistä, herään virkeänä ajatuksissa kaikkea muuta kuin viime yön uni. Tulevia menoja ei väritä pelko huonosti nukutuista öistä eikä ne vaikuta mihinkään päätöksiini. Kipu hälvenee päivä päivältä, olen iloisempi ja rauhallisempi. Huomaan, että olen päässyt lääkkeestä ja elän tervettä elämää!  

Tänään on ollut sellainen "huono päivä", kun kaikkia ajatuksia varjostaa se kipu siitä, että taas olen tässä pisteessä jännittämässä ja pelkäämässä seuraavaa yötä, seuraavaa aikasta aamua, ja että en vieläkään ole päässyt tästä. Tänään on kuitenkin ollut ihan hyvä päivä. Kävin kaverilla kahvilla nuorimman kanssa, pääsin metsään mieheni kanssa mustikkaan ja olen ollut ihan iloinen varjoista huolimatta. Olen todella koittanut tehdä noiden kolmen pisteen mukaisesti. Uskon, että se kantaa hedelmää. En voi muutakaan. En halua enkä suostu vaipumaan epätoivoon. 

Kuinka olla ajattelematta ajatusta, jota ei saisi ajatella?

 Tiedättehän sen, miten vaikeaa on olla ajattelematta jotain, mitä käsketään olla ajattelematta?

"Älä ajattele, ettet saa unta." 

Se on ärsyttävintä, mitä sanotaan tässä vaiheessa. Kyllähän minä hyvänen aika tiedän, että se ajatus ei helpota yhtään. Se on kaiken tämän syy ja seuraus.

Vaikka voin nyt paremmin kuin koko tämän haastavan viisivuotisjakson aikana, on uniongelma minulla edelleen. Moni asia on mennyt parempaan suuntaan, mutta en vieläkään ole oppinut keinoja itseni rauhoittamiseen, kun väärät ajatukset iskevät. Vääriksi sanon niitä, jotka estävät minua nukahtamasta. Välillä toki jokin todellinenkin murhe estää nukahtamisen, mutta sen ymmärtää. Jokukin ilta aloin pohtia sodan kauheuksia, ja sen takia nukahtaminen kesti. Suurin ja ainoa murhe, joka minut oikeasti ja toistuvin kausin pitää hereillä, on vain ja ainoastaan murhe siitä, etten nukahda. Inhimilliset huolet ja murheet osaan jo aika hyvin käsitellä, mutta sitä ajatusta en, etten saa unta.

Luen kirjaa, silmät painuu kiinni ihanan raukeaan oloon. Nyt voisi alkaa nukkumaan. Tsädäm! Yksi ajatus: et saa unta, ja uni karkasi kauaksi tulevaisuuteen. Kurkkua kuristaa. Sydänalaa puristaa. Kuinka kauan tässä taas menee?

Miten siis olla ajattelematta ajatusta, jota ei saisi ajatella, joka pilaa iltasi ja yösi, murtaen jaksamistasi, sitä, mitä minä olen. Se häiritsee vaimona ja äitinä olemista. Se haittaa liikuntaharrastusta. Periksi en silti anna. Tähän on löydyttävä keino, ja aion selvittää sen.

Koita olla viisi minuuttia ajattelematta valkoista karhua. Katso kellosta aika. Onnistuitko?

Kolmannen kohdalla helpotti!

Kirjoitettu loka-marraskuun vaihteessa 2021:

Kolmas lapsemme on nyt kuukauden vanha. Ajattelin kirjoittaa ajatuksia kolmannen vauvavuoden alusta. Ajatuksiani siitä, miten on mennyt, miltä on nyt tuntunut ja mitä uusi arki on nyt käytännössä. 

Kuukauden aikana on ehtinyt olla monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja tuntuu kuin synnytyksestä olisi jo kuukausia! Niin hassua tämä vauvaelämä on  hormonivuoristoratoineen. Samaan aikaan elää ihan sumussa, ja samaan aikaan perhe- ja muu elämä jatkuu vanhaan tapaan. Minulle tämä sopii paremmin kuin pelkkä vauvakupla. Se vauvakupla ensimmäisen kanssa ei vaan sopinut minulle, ja ahdistuin. Toki siihen muutakin liittyi, mistä olen aiemmin kirjoittanut, mutta nyt, kun on jatkettava vaihdikasta arkea 2- ja 4- vuotiaiden kanssa, ei ehdi niin kiinnittää huomiota hormonimyrskyihin. Toki välillä on todella rankkaa, kun on hirveä väsymys, ja pojat pelleilee, riitelee ja koettelee, ja tahtoisin vaan paeta vauvan kanssa hetkeksi johonkin. Samalla se kaikki meteli, kakat kalsareissa ja nelivuotiaan uhma on tervetullut muistutus siitä, että minulla on tällainen suuri kutsumus olla äiti ja hoitaa näitä ihanuuksia. Nyt ei ole aikaa romahtaa. Nyt ei ole aikaa antaa ajatuksilleen, väsymykselle ja ahdistukselle liikaa tilaa. Äläkä ymmärrä väärin. Kaikki tunteet ovat sallittuja, mutta olen antanut ajatusteni, väsymyksen ja tunteiden hallita minua liikaa. On enemmän kuin NORMAALIA tuntea väsymystä, kun on neljän vuoden sisällä saatu kolme lasta. On enemmän kuin OK välillä harmistua ja ahdistua, jos en niinä hetkinä saa välillä unta, kun voisi lapsien taholta nukkua. Sitä vaan sattuu, ja sitten mennään sen mukaan. Ei aina tarvitse olla helppoa ja vain mukavaa, vaikka tunnustaudun aika mukavuudenhaluiseksi joissain asioissa. On enemmän kuin TAVALLISTA kokea kaikenmoisia ajatusmyllerryksiä, kun on juuri synnyttänyt, imetyshormonit on päällä ja univaje painaa. 

Nämä edellä mainitut ovat vain minun suurimpia koetinkiviä. En meinaa kestää sitä väsymystä, koska se muistuttaa niin paljon minua siitä ahdistuksesta, mikä tuli sekä ekan että tokan jälkeen. Joudun muistuttamaan itselleni noita edellä mainittuja virkkeitä. Nyt, kun ollaan oltu flunssassa (myös 1kk:n vanha vauvamme), on univajetta vielä enemmän, ja se lisää kaikkea ajatusmyllerrystä ja pelkoja. Viimeksi ahdistus iski voimakkaana 6 viikkoa synnytyksen jälkeen. Nyt odotan tuota ”haamurajaa”, ja mietin, että tuleeko se silloin? Samalla tavallaan toivon, että josko sitä nyt ei tulisi! Samalla koitan rauhoitella itseä: jos se tulee, niin siitä selvitään. Nyt, kun väsymys on suurta, koitan samalla muistuttaa itselle, että jos koen jännitystä, pelkoa, sekavia ajatuksia ja ahdistusta, se johtuu univajeesta ja hormoneista, eikä se ole vaarallista. Se on hyvinkin normaalia, eikä siihen kannata sen enempää jäädä vatvomaan. Huomaan, että meinaan tehdä tavanomaisista asioista tällöin ongelmia, kuten päikkäreiden nukkumisesta, kahvin juonnista ja syömisistä. Panikoin, jos en pääsekään päikkäreille tai saakaan unta, jos pääsen. Pohdin, missä kohden kannattaa juoda kahvia, jotten piristy liikaa, jos vaikka sattuisinkin pääsemään päikkäreille, ja saisinkin sitten unta. Nyt osaan jo nähdä nämä. 

Maaliskuussa 2022:

Onpas blogi jäänyt vähälle, kun tuli kolmas lapsi. Kysyn vaan, että miten jotkut äidit ehtii tai jaksaa tehdä jotain vlogeja ja blogeja pienten lasten kera. Toki meidänkin pikkuinen nukkuu välillä pitkiä päikkäreitä, mutta jotenkin ei vaan aika ja jaksaminen riitä kirjoittamiseen. Illalla monesti mietin, että tästä ja tästäkin pitäisi kirjoittaa, mutta en halua olla enää ruudun kimpussa iltaisin, joten sitten tämä blogi on vaan jäänyt ja jäänyt. 

Miten sitten on mennyt nyt? Itse asiassa yllättävän hyvin! Olen todella kiitollinen tästä elämästä juuri nyt. Tietyt kivut eivät ole väistyneet, kuten nukahtamisongelma, mutta paljon on tullut hyvää, ja olen monessa mielessä pirteämpi ja iloisempi. Ajatella, että saan kokea tätä! Saan kokea, mitä on vauva-aika ilman ahdistusta! Saan kokea, mitä on tavallinen huono ja ärsyttävä päivä ilman painostavaa ahdistavaa oloa! Saan kokea, mitä on nauttia pikkuvauva-ajasta! Romahdusta ei tullut. Oli vaikeita fiiliksiä, oli kipuakin, mutta se ei tullut jäädäkseen. Se ei saanut otetta! Kiitos Jeesus!!! 

Tavallaan välillä kiitän siitäkin, että univaikeus ei ole täysin lähtenyt. Se saa miettimään, että lopulta ongelmani ovat hyvin pieniä - eritoten tässä maailmanajassa. Olen kuitenkin päässyt niin paljon eteenpäin mieleni kanssa. Olen iloinnut esimerkiksi siitä, että pääsin pakkomielteisistä päikkäreistä. Itse asiassa kolmannen kohdalla olen nukkunut vähiten päikkäreitä, vaikka ajattelisi, että nyt niitä eniten tarvisi! Moni asia on tasapainoisempaa, kun on jo oppinut hitusen jotain niin avioliitosta kuin perhe-elämästä yleensä. En stressaa läheskään niin paljoa kuin ennen pienistä asioista. Ainoastaan jonkin sortin tautipelko on edelleen, että siinä vielä on haastetta mielelle.

Kiitollisuus. Se on päällimmäisenä. Ilo omasta perheestä, omasta paikasta juuri nyt.