Torstai-ilta 30.7.2020
En aio enää antaa sille valtaa. Se ei enää määritä minua. Se kuiskii, se koittaa muistuttaa itsestään, mutta päivä päivältä se vähenee. Sen valta vähenee. Se ei saa otetta. Vaikka se välillä on voimakkaampi, välillä ikäänkuin taas tulisi, se ei todellisuudessa saa otetta. Se ei määrää, miten nukun. Se ei määrää, mitä teen. Se ei määrää, mitä jaksan ja mitä en. Se ei määrää minua elämään sen ehdoilla. En suostu sen ehtoihin. Minä tahdon tehdä, kuten arvoihini sopii. Olisi eri asia, jos se olisi ystävällinen ja lempeä ja minulle hyvä, mutta se on vaan haitaksi, ja melkein pilasi minut. Antaa nyt sellaiselle typeryydelle valta. Soimaan itseäni, että edes annoin vallan, mutta olen myös päättänyt antaa anteeksi itselleni. Se oli murtumispisteeni, jonka oli tultava. Miksi meninkin laulamaan Herzin laulua: Vie minut murtumapisteeseen, uuden elämän risteykseen. Minä tahdon, minä tahdon olla vapaa.
Olla vapaa on todellakin unelmani ja toiveeni. Nyt olo on paljon toiveikkaampi. Tiedän olevani nyt jo paremmalla puolella. Tämä tie on vain tuskaisen pitkä, mutta ei ole vaihtoehtoa. Voin joko jäädä vanhaan, katkeroitua, pelätä, jännittää, jatkaa samaa tappavaa rataa, tai voin muuttua, askel kerrallaan. Voin elää jo nyt uutta, ja valita joka päivä sen uudestaan. Palata takaisin joka päivä sille tielle, missä keskityn, olen läsnä, elän, kiitän, hyväksyn, kyseenalaistan vanhat ajatusmallit ja opettelen ajattelemaan uudella tavalla. Paluuta vanhaan ei ole. En kuitenkaan omassa voimassani pysty tähän, vaan joka ikinen hetki elän ja hengitän itse Elämää. Se Elämä on Jeesus Kristus. Hän on elämäni alku ja loppu. Hänessä voin kaiken, koska Hän minua vahvistaa.
Ole pelko, ole jännitys. Jeesus on voimakkaampi, eikä teillä ole enää valtaa minuun. Aamen.
Missä kuolema voitettiin, minun velkani maksettiin. Viekää minut murtumapisteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti