Olen viime päivinä miettinyt kovasti tunne-elämää, nyt kun itsellä taas tietyt tunteet meinaavat hallita elämää.
Olen kovasti pohtinut, miksi joku tietty tunne valtaa, ja miten tunteita hallitaan. Miksi tunteet ovat niin kokonaisvaltaisia, ja miksi ne määrittävät niin paljon sitä, millaista elämää elää? Miksi tunteita on positiivisia ja negatiivisia; ikäänkuin valmiiksi jaoteltu niin, että positiiviset on parempia, negatiiviset huonompia? Odotan iloa, onnea, pirteyttä, innokkuutta, tarmokkuutta, rohkeutta. Kaikkoan surua, ikävää, pelkoa, vihaa ja väsymystä. Tietenkin näin, koska nämä jälkimmäiset saavat
kehoni hälytystilaan, enkä pidä siitä.
Jumalahan on luonut kaikki tunteet. Ongelma tulee siitä, kun taistelen jotain pahaa tunnetta vastaan. Parempi olisi ottaa jokainen tunne vastaan, eikä vältellä. Tällöin mieli ei joutuisi kamppailemaan niin kovasti. Siitä taistelusta ja kamppailusta syntyy tuo paha olo, jota ihminen välttelee monin monin eri keinoin.
Miten tämä sitten tehdään? Tätä juuri opettelen, ja voin sanoa, että ei totisesti ole helppoa, ei. Väittäisin, että olisi helpompaa, jos pelkäisin sosiaalisia tilanteita tai pimeää. Voisin karaista itseäni vähitellen hyväksymällä tunteet. Tuo yöpelkoni on vaikeampaa (näin siis MINÄ ajattelen), koska kohtaan tuon yön päivittäin. Jos annan vaan pelon ja jännityksen tulla, eikä se lähdekään, valvon, ja siitä taas ei hyvää seuraa. Tämä nyt on kuitenkin minun taakkani, ja minä kamppailen juuri sen kanssa, ja opettelen näitä tunteita kohtaamaan - siitä huolimatta, että riskinä on iso väsymys ja muut oireet.
Niin, miten siis kohtaan pelon enkä vältä sitä? Miten erottaa itse tunne ja sen välttelystä nouseva tunne? Jos jollakulla on tähän vastauksia, niin olen korvana! :D Yhtenä keinona on läsnäolo hetkessä, siis se, että antaa sen tunteen olla, ja elää silti hetkessä kaikilla aisteilla. Tätäkin on siis todella opeteltava toistaen ja toistaen ja toistaen ja toistaen. Se ei todellakaan - ainakaan tällaisella syvällä tunne-elämässä elävällä - ole nopeaa ja helppoa. Olen vasta ihan alussa, todella alussa.
Toisena keinona on opetella sitä, että antaa tunteiden ja ajatusten tulla ja mennä. On paljon erilaisia keinoja huomioida ne, mutta sitten taas huomion jälkeen kääntää ajatukset tähän hetkeen, jossa masennus ja ahdistus eivät niin viihdy. Ongelmanahan on usein se, että jumittaa johonkin ajatukseen. Ajatukset ja tunteet eivät itsessään ole vääriä, pahoja tai huonoja. Pointtina on se, mitä teemme tuolle ajatukselle ja tunteelle. Nyt, kun kirjoitan tätä, ymmärrän taas tuon asian, mutta arvaatteko ollenkaan, miten vaikeaa se käytännössä on toteuttaa? :D
