En osaa auttaa itseäni. Miksei Jeesus auta? Miksi tämä on nyt niin kovaa?
Ja samalla tiedän, että ihmiset on selvinneet paljon pahemmastakin kuin unettomuus; on sotaa, vainoa, kuolemaa. Ei, eihän tämä ole mitään siihen verrattuna, mutta tämä on oma sotani.
Kuka kertoo, miten nyt pääsisin tästä yli? Kun katson kelloa yöllä, se on 4.35, ja sitten alkaa taistelu jännitystä vastaan, enkä voita sitä. Koitin myös olla taistelematta, koska se voisi olla keino. Se vaan on kovin vaikeaa, kun inhoaa sitä tunnetta.
Olen niin väsynyt, ja samalla elämänjanoinen. Tahtoni elää tämän kivun kanssa on isompi, mutta en vaan jaksaisi tätä ainaista väsymystä. Joku toinen kipu voisi olla helpompi, jos siihen vaikka ei liittyisi tämä väsymys. Vai olisiko sittenkään helpompi? Miksi ylipäätään pitää olla joku kipu?
Hän oli...kipujen mies, sairauden tuttava...
Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen...
Rangaistus oli hänen päällää, että meillä olisi rauha,
ja hänen haavojensa kautta meidän on parannettu.
(Otteita Jesajan luvusta 53)
Parasta on rauha Jumalan kanssa. Siinä rauhassa elän, ja odotan. Odotan Herraa. Kuinka kauan vielä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti