Kaunis hääkoristeemme meni rikki.Säästin kädestä irronneet palat liimaamista varten,
mutta tänä aamuna kuitenkin totesin itkunsekaisesti,
ettei sitä tarvitse korjata.
Se kuvaa hyvin minua. Toinen on suht ehjä, toinen rikki.
- Olen niin rikki. Olen pettynyt itseeni. En pääse tästä eteenpäin.
- Olet kyllä jo toisaalta kehittynytkin. Olet hyväksynyt asiaa.
- En vain silti pääse uniongelmastani enkä jännityksestä ja murehtimisesta.
- No, pitkä tosiaan on ollut tie, mutta sitä se nyt on.
- Miksi juuri minä? Miksi joudun kamppailla tällaisen asian kanssa? Miksen vaan voi nukkua? Miksi pitää olla tällainen herkkis?
- Se on sinun kipusi, sinun kipusi. Jokaisella on omansa.
- Niin, mutta ei tällaista. Ei tällaista kipua ole kellään!!
- Sinulle ei sentään ole käynyt mitään traagista. Ei menetyksiä ja isoja suruja.
- Se tästä niin ärsyttävän tekeekin, kun olen tehnyt pienestä asiasta niin suuren ongelman. Oikeasti kaikki on niin hyvin, mutta sitten kehitän asiasta kuin asiasta ongelman, jota murehdin. Olen niin heikko ja herkkä. Kyllä ihmisen pitäisi osata nukkua.
- Niin, toki tuo on kurjaa, kun ei saa nukuttua. Väsyttää ja pelottaa vähäisen unen seuraukset. Siitä kuitenkin selviää paremmin, kun oppii vain hyväksymään asiaa.
- Yöllä vaan on niin hirveää, kun pyörii jaa pyörii, ja kello näyttää 4.35, ja tajuat, että olet jo yli tunnin pyörinyt, ja parin tunnin päästä jo saattaa eka lapsi herätä. Paniikki iskee.
- Tiedän. Se on nyt kovaa. Nyt on oltava armollinen itselleen. On muitakin, joilla on sama ongelma. Kyllä sinä selviät.
- Niin, sitten on luottamus Jumalaan. Se on kovilla. Voisin hyvin käyttää yöllä valvoessani ajan rukoukseen, mutta en vain pysty. En pysty nähdä Jeesusta helposti silloin. Huudan vain itsekkäästi omaa hätääni.
- Jeesus odottaa, että huudat häntä avuksi.
- Mutta tahdon kiittää, tahdon iloita, tahdon luottaa! Voi TAHDON niin paljon, mutta en kykene.
- Jeesus laittaa meidät tilanteisiin, joissa vaihtoehdot on vähissä. Hän riisuu meidät omista luuloista, omasta voimasta.
- Se on tosi rankkaa! Voisiko Hän toimia jotenkin toisella tavalla mun kohdalla!?
- Tahtoisitko jonkun toisen tavan? Mikä se olisi? Olisiko se helpompi kantaa?
- Niin. Ei kai. Kai Herra tietää, mitä itse kullekin sallii.
En siis edes tahdo korjata omaa kättäni.
Tapahtukoon Sinun tahtosi.
Se on parempi kuin omani.
Itsekin rukoilit niin, Jeesus, kun pitkäperjantain piina lähestyi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti