Mitä muut ajattelee musta?

Uskoisin, että jokikinen ihminen joskus miettii, mitä muut ajattelevat hänestä. Tuo ajatus voi ohjata elämän pieniä ja isoja valintoja enemmän tai vähemmän, tai sitten se voi aiheuttaa suunnatonta lisäkuormitusta mielelle. Itse kuulun enemmänkin tuohon jälkimmäiseen. Olen kyllä onneksi pitkälti tehnyt ison linjan päätökset ihan oman mieleni mukaan, kuten opiskelupaikkaan hakeminen, seurusteluasiat ja elämätavat. Vaikka kiltti tyttö olen ollutkin, niin en ole ollut vietävissä esimerkiksi nuoruudessa väärään seuraan. Elämääni ovat ohjanneet elämänkatsomukselliset arvot, mutta sitten on arkielämä, pienet valinnat ja mielen pohdinnat. Voi kuinka olisinkin säästänyt itseäni, kun en niin kovasti miettisi, mitä muut ajattelevat minusta!

Avaan nyt vähän asiaa enemmän.

Minulla on taipumus aina ajatella, olenko häiriöksi. Olin lähiaikoina teellä tuttavilla. Sitä siis ihan tarjottiin, ja oli tosi mukavaa, kuten aina tässä talossa käydessäni. Kuitenkin mieleni käy kamppailua: Mitä jos he eivät nyt enää jaksaisi meitä? Pitäisikö lähteä? Mitä jos ylipäätään he olisivat toivoneet, että vastaan kutsuun kieltävästi? Olenko nyt häiriöksi? Heillä on muutenkin aina vilkasta, menoa ja meininkiä. Samaan aikaan tiedostan, että kukaan muu ei varmaan ajattele näin kuin minä. Rauhoitu ja relaa.

Sitten on myös sen pohtiminen, mitä muut ajattelevat minun sanoistani. Ystäväperhe oli luonamme kylässä. Meillä oli hauskaa, ja juttelimme monenlaisia. Kun he lähtivät, iski ajatukset: Mitähän mä taas puhuin? Puhuinko kaikkea ihan tyhmää? Huomasinko nyt tarpeeksi huomioida heitä? Mitähän ne oikeasti minusta ajattelevat? Pitävätkö ihan lapsellisena? Nykyään onneksi osaan hieman topata ajatuksiani. Ennemmin saatoin jäädä harmittelemaan jotain sanomaani jos en moneksi päiväksi, niin ainakin loppupäiväksi.

Tämänkaltainen ajattelu toki liittyy myös blogiini. Olen saanut rohkeuden nyt kirjoittaa tätä ja jakaa kipeitäkin asioita. Uskallanko jakaa omalla FB-sivullani tämän? Ketkä kaikki sitä lukee? Mitä, jos ne pitää näitä epäjohdonmukaisina ja saman asian ympärillä kiertävänä? Mitä ne ajattelevat minusta, kun jaan nämä muille? Olenko nyt sitten itseäni ja ajatuksiani tyrkyttävä?

Tapauksia olisi vaikka miten paljon! Ongelmani on pitkään ollut muiden miellyttäminen ja sen ajatteleminen, mitä muut oikein ajattelevat minusta. Olen edennyt pieniä tipunaskelia siihen suuntaan, etten niin paljon miettisi sitä. Empaattista luonnettani en tahdo torjua, mutta tahdon säästää itseäni turhalta ajatuskuormalta, koska se on välillä ollut todella kuormittavaa! Ensimmäinen askel on näiden asioiden tunnistaminen, ja sitten tulee niiden ajatusten huomioiminen ja irtipäästäminen. Ajatus voi tulla, mutta en tahdo jäädä siihen kiinni. Annan sen lipua eteenpäin kuin lehti virrassa tai kuin pilvi taivaalla heiluttaen sille. Koetan myös päästä arjen pienten valintojen suhteen siihen, että pohtisin, mitä itse haluan. Ei sen tarvitse tarkoittaa itsekyyttä vaan rehellisyyttä. Kipeää on sen näkeminen, että itse asiassa olen ollut epärehellinen, kun olen koittanut elää muiden mielipiteiden mukaan. En ole silloin ollut rehellinen sen suhteen, mitä oikeasti haluan ja millainen olen.

Opiskeluaikoina olin ystäväpariskunnan vieraana. Miespuolinen ystäväni kysyi, haluatko kahvia. Aloin kierrellä ja kaarrella, että noo, jos tekin otatte, ja siis ei mua varten vaan tarvitse keittää. Viisas ystäväni totesi, että hän kysyi HALUATKO kahvia, ei sitä, ottaako muut. Sano nyt suoraan vaan, että haluat. Ja niin sanoin. Tuntui niin hyvältä! (Tämä samainen ystäväni koulutti minua muutenkin välillä liiallisen empaattisuuteni kanssa, ja siitä kiitos sulle, M, jos joskus tätä luet! 😉)