sunnuntai 20. kesäkuuta 2021

Raskauspäivitys


 Olen onnellinen, kun saan olla raskaana! Saan kantaa meidän lastamme kohdussa. Koen tämän kutsumuksena ja merkityksellisenä tehtävänä. Koitan muistuttaa tätä itselleni myös niissä hetkissä, kun raskaus todella on RASKAUS. Itse olen ainakin kokenut, että tuo suomenkielinen sana kuvaa hyvin tätä olotilaa. Itse olen säästynyt tähän mennessä ja edellisissä raskauksissa mm. komplikaatioilta, raskausdiabetekselta,  raskausmyrkytykseltä ja turvotuksilta. En ole silti kokenut missään vaiheessa hehkeää, elinvoimaista ja innostavaa vaihetta, joka ”pitäisi” raskaudessa kai juuri näillä keskivaiheilla tulla. Nainen on kauneimmillaan raskaana, näin sanotaan, mutta oma olo on kyllä kaikkea muuta. Pahoinvointi on kestänyt aina vaan pidempään (tässä raskaudessa oksensin vikan kerran kai viikolla 26, etova olo jatkuu edelleen viikolla 28), syke on korkealla ja paha maku suussa. Olo on oikeastaan kokoajan kuvottava. Lisäksi nyt on tullut painoakin taas enemmän kuin edellisissä, koska syöminen helpottaa pahaa oloa. Niin ja väsymys. Huhhei. 

No mutta hei, silti oon päässyt tosi vähällä! Nyt ei oo vielä alkaneet viime raskauksista tutut rytmihäiriöt, mikä on ihme! Uutena on tullut jalkojen väsyminen ja kipeytyminen päivän mittaan, mutta senkin kanssa pärjää. Oikeastaan siis ihan hyvin menee. Odotan vain, että tämä suun paha maku ja etominen loppuisi, mutta se taitaa loppua synnytykseen vasta. Tänkin kanssa selviää kuitenkin. Saan olla kiitollinen kaikesta tästä. Nyt vaan pitäisi olla sen enempää lukematta mitään toisten raskaustreenipäiväkirjoja tai ylipäätään vertaamatta toisten raskauksiin ja jaksamiseen. Jokaisen raskaus ja jaksaminen on omanlaisensa. 

Mitkä on sitten mun keinot hoitaa itseäni ja jaksamistani tällä hetkellä? 

Lepääminen: Nukun huonosti, joten olen koittanut antaa itselleni luvan levätä ja olla, mikä on toisinaan vaikeaa. Yleensä, kun 2-vuotias nukkuu päikkäreitä, menen itsekin lepäämään ja ehkä joskus nukahdan. Aamupäivisin olen todella väsynyt, ja jos mies on iltavuorossa, saatan mennä vielä uudestaan nukkumaan hetkeksi aamupalan jälkeen. 

Vähemmän tavoitteita: Koitan ottaa päivään jonkun tavoitteen, mitä haluan saada tehtyä ja muu on sitten plussaa siihen, jos jaksaa. Väsyneenä koitan madaltaa vaatimustasoa. 

Ei liikaa somea ja nettiä: Väsyneenä tekee mieli selata kokoajan puhelinta, mutta se ei helpota, vaan lähinnä lisää levottomuutta ja ärtymystä. 

Pienet tauot: Saatan laittaa jonkun pienen rentoutuksen tai mietiskelyharjoituksen Youtubesta tai Soulspace-sovelluksesta, joiden avulla hetken rauhoitun. Katson tarkkaan, millaisia mietiskelyharjoituksia käytän. En tahdo, että niissä on mitään itämaisiin uskontoihin tai   taikuuteen viittaavaa tai myöskään sellaista, joka pohjaa siihen, että itsestään voi löytää rauhan. Arto Pietikäisen mietiskelyharjoitukset on hyviä! Suosittelen myös enkunkielistä Soulspace-sovellusta, jonka mietiskelyt pohjautuvat Raamattuun.

Raamattu- ja rukoushetket: Ne ovat päivieni perusta. Vaikken ehtisi tai jaksaisi lukea pidempää pätkää, luen edes hetken jotain Psalmeista ja rukoilen vaikka Isä meidän- rukouksen, kuuntelen jonkun saarnan tai hengellistä musiikkia. Ympäröin itseäni Jumalan Sanalla, joka antaa todellista voimaa ja jaksamista, rohkaisua ja lohdutusta. 

Liikunta: on jäänyt ihan liian vähälle tämän raskauden aikana. Silloin tällöin jumppailen jotain pientä nurmikolla, kun lapset on trampalla, ja koitan joskus päästä kävelylle. Liikunnasta tulee vaan niin hyvä olo! Nyt olen päässyt muutamia kertaan kahvakuulaan, joka tekee myös tosi hyvää. Toki monet liikkeet täytyy tehdä oman voinnin mukaan, mutta se on parempi kuin ei mitään! Liikunta on ehdottomasti se, mitä haluaisin tehdä enemmän. 

Terveellinen ruoka: Tekisi mieli kokoajan jotain hyvää, siis esim. hamppareita ja pitsaa. 😁Täytyy olla nyt kuitenkin tarkkana tuon painon kanssa, ettei tule tukala loppuraskaus. Sallin itselleni kyllä herkkuja, mutta koitan syödä myös paljon marjoja ja kasviksia. Syöminen on silti kokoajan mielessä, ja syön usein. 

Tällä kertaa tällainen päivitys. Halusin päivittää jotain muutakin kuin pelkästään uniongelma-aiheisia tekstejä. 😅 Nyt ruoka on valmis, ja pääsen mielipuuhaani: syömiseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti