Vähemmän on enemmän

On ollut vaikeaa tunnustaa, että olen oikeastaan ollut ja toki vieläkin olen aikamoinen kontrolloija. Koitan pitää kaikkia lankoja käsissä. Ennen perhettä se onnistui tyydyttävästi. Sain pidettyä arjen suurin piirtein sellaisena kuin halusin. Sopivasti liikuntaa, sosiaalisia suhteita, seurakuntaa, Raamattua, ruokaa, kahvia, politiikkaa ja opiskelua/töitä. Toki tuolloin minulla oli välillä ihan liikaa lankoja. En osannut enkä halunnut kieltäytyä hyvistä tarjouksista. Oli kivaa olla monessa mukana, vaikka kulutinkin monesti itseni aika loppuu. Koin kuitenkin, että määrittelen itse elämääni, ruokavaliotani, harrastusteni määrää ja muuta elämääni. 

Sitten löysin sen elämäni miehen, jonka kanssa hioutua. Kyllähän siinä kriisejä käytiin läpi, kun alettiin laittaa elämän lankoja uuteen malliin. Sitten, kun lapsia alkoi tulla, niin siinä sitä oltiinkin. Langat alkoi toden teolla putoilla käsistäni. Kontrolli-minäni joutui kriisiin. Tämän toki tajusin vasta myöhemmin. Olenhan ajatellut olevani hyvinkin joustava ja sopeutuvainen - monessa mukana olleena. Kun pakka laitettiin aivan uusiksi muutaman vuoden sisällä, olikin luvassa kova kriisi kaikkine hormonimyrskyineen lapsen syntymän jälkeen. Siitä alkoi pitkä ahdistus- ja uniongelmakausi, joka jatkuu osittain edelleen. Kokoajan silti paljastuu jotain lisää, kuorta on kuorittu jo sen verran. Alan ymmärtää itseäni ja elämää vähän enemmän. 

Tällä hetkellä elämässä on kausi, jossa langat todella ovat välillä hukassa, enkä pidä sitä vain huonona asiana, vaikka se on vaikeaa hyväksyä. Itse luotan siihen, että langat ovat paremmassa käsissä muualla: Jeesuksen käsissä. Tottakai silti toivoisin, että hallitsisin elämääni sen verran kuin on tarve. Tämä kevät on ollut fyysisesti itselle tosi raskas, ja monella tapaa myös koko tämä pikkulapsiaika, kun väsymys on vaivannut enemmän ja vähemmän. Alkuvuodesta aloimme odottaa kolmatta lastamme, ja se veti taas aivan toistaitoiseksi. Raskausviikot 6-18 kärsin aikamoisesta raskauspahoinvoinnista. Onneksi oksensin sentään vain 3-4 kertaa päivässä, mutta olo oli koko ajan aika karmiva, ja söin oikeastaan koko ajan, koska se oli ainoa, mikä helpotti. Söin yölläkin herätessäni. Edelleen minulla on jonkun verran pahoinvointia (rv23), mutta toki nyt on jo helpottanut. Nyt toista kuukautta seuranani on ollut erittäin voimakas siitepölyallergia, joka on taas vienyt voimia. Se huipentui nyt siihen, että tulin vielä flunssaan. Onneksi se ei ollut sentään koronaa. Mieleni on pysynyt tämän kaiken keskellä ihmeen hyvänä. Olen alkanut oivaltaa hyväksymistä. Nyt on tämä elämänvaihe, ja tässä eletään. Tahtoisin olla niin pirteä, että jaksaisin liikkua tarpeeksi, syödä vain terveellisesti ja touhuta lasten kanssa kaikenlaista aktiviteetistä toiseen, mutta nyt pitää hyväksyä sellainen viisaus, että vähemmän on enemmän. 

 On asioita, joihin en nyt voi vaikuttaa enempää. On elettävä niiden mukaisesti. On muokattava tarpeeni elämäntilanteen mukaan. On kestettävä se, että urheiluni on nyt jumppa pari kertaa kuussa plus se muu, mitä joskus ehdin ja jaksan. Olen alkanut olla enemmän ja enemmän kiitollinen tästä kaikesta rikkaudesta, mitä saan elää. 

Oman elämän langat voivat karata käsistä muissakin tapauksissa. Voi tulla yllättäviä tilanteita, menetyksiä, sairauksia, irtisanomisia tai sitten erilaisia hyviä asioita, kuten itsellä. Itse näen jälkeenpäin, pahimman palon sammuneena, miten hyvä olikaan päästää lopulta irti. Ei se tarkoita, että menettäisi todella kaikki langat. On paljon asioita, joita vielä suurimmaksi osaksi hallitsen, mutta on paljon, joille en voi mitään. Viikko menee ihan uusiksi, kun perhe sairastaa flunssaa. Pettymyksiä tulee, jos tahtoo elää.

Lopulta langat on suurimmassa kädessä.

En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa. 

Eikä se tarkoita, että olen sätkynukke. Jos kontrolliminäni hallitsee minua, olen sätkynukke, vankilassa kaiken paineen ja kontrollin orjana. Jos Jeesus saa hallita, olen todella vapaa. Kannattaa kokeilla.